Meille syntyi kesän alussa pieni orivarsa (Tessalle). Noin viikon päästä siitä kuultiin, että Zeldan varsa on kuollut (se ei ehtinyt edes syntyä). Dinan varsa syntyi 4,5 kuukautta sitten ja nyt se kuoli. Se ei syönyt enää ruokaa, koska sillä oli suolistossa joku ongelma, joten se jouduttiin lopettamaan. Varsa oli niin nuori. Dina ei edes vielä tajua sitä, että sen varsa on kuollu. Varsa on ollut Dinan tarhassa hetken aikaa (nyt kun se on lopetettu), jotta tamma tajuaisi, että se on kuollut. Varsa viedään tänään varmaan pois. En tiedä mihin se viedään.
Viime kesänä Dinan varsalla oli liian pitkät takajalat ja ne taittuivat väärään suuntaan, joten kun se kasvoi, se ei pystynyt kävelemään ja se jouduttiin lopettamaan. Dina raukalla on huono tuuri. On sillä kuitenkin kaksi tervettä varsaakin (toinen on Sofie ja toinen ori Kimble).
Muille hepoille kuuluu ihan hyvää. Vili on tällä hetkellä ylläpidossa. Äiti kouluttaa Sofieta. Minä koulutan Mikkiä, ratsastan Vilmaa ja Eemeliä. Dinalla aloitetaan varmaan noin viikon päästä liikutus. Tessalla olen mennyt ilman satulaa kentällä ja varsa on ollut myös kentällä. Tessan varsa on saanut lempinimekseen Dumle. Zeldalla on ratsastettu jo melko pitkään. Sillä ratsastelee äitin sisko.
Mikkikin on jo ruunattu. Hienosti meni ja nyt se saa jatkaa elämäänsä pienenä ruunapoikana. Se ei ollut orina yhtään orimainen, mutta sitä ei voisia jatkossa tarhata tammojen kanssa, sillä meillä nuita tammoja enimmäkseen on.
Me muuten muutetaan Kempeleeseen, sillä mummo ja pappa muuttaa kerrostaloon. Me löydettiin just täydellinen paikka. Siellä on pelto (jossa hepat saa olla kesät), yheksän hevosen talli, tarhoja, kenttä, vesistö ja hyvät maastot. Meiltä on n. 200 metriä naapureille, joilla on myös hevosia. Niillä on kaksi suokkitammaa. Me muutetaan sinne 30.8.